Sosiaalinen myynti LinkedInissä

Mitä sosiaalinen myynti LinkedInissä käytännössä tarkoittaa? Mitä se mahdollistaa sinun yrityksellesi ja kuinka toteutat sitä menestyksekkäästi? 

Sosiaalinen myynti eli Social Selling on tuonut myyntiin aivan uuden ulottuvuuden, kun myynti ei ole enää kylmäpuheluita, vaan suoraviivaista ja henkilökohtaista vaikuttamista, asiakaspalvelua, henkilöbrändien rakentamista, kasvuhakkerointia, sosiaalisten suhteiden rakentamista ja hyödyntämistä, läsnäoloa ja auttamista, sekä sosiaalisen datan hyödyntämistä myynnissä. Ja Linkedin on parhaimmillaan juuri näiden asioiden mahdollistaja parhaasta päästä, erityisesti B2B-sektorilla, mutta entistä useammin myös tavoiteltaessa julkisen ja kolmannen sektorin päättäjiä, tai nyt jo kalliimpien tuotteiden osalta kuluttaja-asiakkaita. 

Tässä koulutuksessa käydään läpi kaikki olennainen henkilökohtaisen vaikuttamisen ja henkilöbrändin vahvistamisen, ammatillisen verkostoitumisen, sosiaalisen datan löytämisen ja jalostamisen, asiakaskeskeisen presenssin, ja arvontuotannon puitteissa, unohtamatta kikkoja asiakastiedon entistä syvällisempään keräämiseen, suoraan ilmaiseen kontaktointiin, liidien generointiin, Sales Navigator - ja PointDrive -palveluiden parhaisiin käytänteisiin, ja moniin muihin tapoihin saada Linkedinistä kaikki mahdollinen teho irti myynnin tarpeisiin. Tämä koulutus menee syvemmälle Linkedinin kikkoihin ja pieniin jippoihin myynnin näkökulmasta, kuin yksikään muu koulutus Euroopassa! 

Toteutusvaihtoehdot: puolen päivän tai koko päivän live-koulutus tai webinaari.

Pyydä tarjous osoitteesta marko@tomlaine.com